Minä olen ruotinut koulutuksia kuluneella viikolla. Tiistaina ajelin Lohjalle tapaamaan mukavia sairaanhoitajaopiskelijoita Laurea ammattikorkeakouluun. Tilanteessa oli ripaus nostalgiaa, sillä olen niitä ensimmäisen sairaanhoitajaopiskelija vuosikurssin oppilaita, jotka valmistuimme ensimmäisinä sairaanhoitajiksi Lohjan terveydenhuolto-oppilaitoksesta (nykyinen Laurea) vuonna 1985. Tapasin käytävällä jopa (vielä!) muutaman entisen opettajan. No, aikansa kutakin! Nyt olin kertomassa sairaanhoitajayrittäjyydestä ja oman "menestystarinani" sekä tietoa Suomen sairaanhoitajaliiton sairaanhoitaja yrittäjistä. Mahtava keikka!
Perjantaina suuntasin auton keulan kohti Vääksyä. Ilokseni sairaanhoitajayrittäjäkollegani , toimitusjohtaja, Tiina Wangel, on tehnyt hienon päätöksen ja hankkinut Vääksyn Lääkärikeskukseen LymphaTouch-laitteen. Olin koko päivän pitämässä työporukalle laitekoulutusta. Kotimatka sujui hirveän liukkaassa ja luntapöllyävässä ajokelissä kieli keskellä suuta. Matkan varrella näkyi monia autoja tienpientareella lumivalleissa ja hinausautojen kyydissä. Maltti oli valttia ja onneksi pääsin illaksi ehjänä kotiin. Nyt odotan innolla huomenna alkavaa kahden päivän Jyväskylän LymphaTouch jatkokoulutusta, jonne osallistun HLD Oy:n tuotepäällikön, Sari Raittilan, kanssa.
Kaikesta varsinaisesta menestyksestä, jota olen tänä kuluneena vuonna saanut kokea, saan kiittää uskollisia ja ihania potilaitani / asiakkaitani. Täydet ajanvarauskalenterisivut ja positiivinen palaute sekä puskaradion tuomat uudet potilaat / asiakkaat ovat parasta antia työssäni. Kiitos! Toivon, että saamme jatkaa hyvin alkanutta matkaamme! (Tää oli melkein kuin laulussa.....)
Tammikuusta 2013 aloittaa fysioterapeutti Daniela Lönnqvist vuorottelemaan osan aikaa toimitiloissani. Daniela on pirteä, reipas ja kaksikielinen fysioterapeutti, jolla on valmiudet toteuttaa myös LymphaTouch- ja Hivamat hoitoja. Erikoisalakseen hän mainitsee tuki- ja liikuntaelin ongelmat sekä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ohjauksen. Tervetuloa joukkoon! Danielan ajanvarauspuhelinnumero löytyy kotisivuiltani.
LymphaTouchista tulee nyt PhysioTouch, kun "HLD lanseeraa Euroopan, USA:n ja Suomen fysioterapia- ja kuntoutusmarkkinoille PhysioTouch-hoitomenetelmän, johon on uutuutena lisätty lihasten ja faskian käsittelyyn kehitettyjä ominaisuuksia. PhysioTouch-hoitomenetelmällä vaikutetaan kudoksen aineenvaihduntaan alipaineella. PhysioTouch-hoidon tulokset ovat mitattavissa turvotuksen ja kivun vähenemisenä, sekä liikelaajuuden normalisoitumisena. Potilas toipuu nopeasti aktiivisella PhysioTouch-hoidolla."
Joulua odotellessa! |
(Lainauksen otettu HLD:n sivuilta.)
Siis uusia tuulia LymphaTouch-saralla ja samoin omassa työssäni. Tätä vuotta jäljellä kolme viikkoa, josta aion lomalla joulun ajan. Rauhaisaa Joulunalusaikaa kaikille!
No comments:
Post a Comment