Tammikuu on jo loppusuoralla ja kevään tulo alkaa tuntumaan luissa ja ytimissä. Toiverikasta odotusta on ilmassa. Olen ehdottomasti "kevätihminen". Kuten niin moni muukin, niin allekirjoittanutkin on taas (varmaan tuhannennen kerran) luvannut toteuttaa painonhallintaohjelmaa ja tervettä elämäntapaa. Lueskelin mielenkiinnolla taas Antti Heikkilän blogia otsikolla Laihduttamisen mielettömyys. Siinä Antti kirjoittaa painavaa tekstiä esim. laihdutuslääkkeistä. Hänen mukaansa jotkut laihdutuslääkkeet häiritsevät monien lääkkeiden toimintaa ja esim. syöpälääkityksen teho vähenee oleellisesti. Toisaalta taas esim. aspiriinin teho voimistuu, jolloin näiden valmisteiden yhteiskäytöstä syntyy verenvuotoriski. Tästä tulee assosiaationa mieleeni, että kaikki lääkkeet ovat tavallaan haitallisia, vaikka jotkut ovatkin tarpeen.Todellisuudessa ei ole olemassa ainoatakaan lääkettä, joka ei aíheuttaisi sivuvaikutuksia. Näin on asia myös itselleni paremmin tunnettujen kipulääkkeiden osalta.
Olen valmistunut sairaanhoitajaksi joulukuussa 1985. Koko 27 vuotisen hoitajan urani aikana vasta viimeiset kuusi vuotta olen tajunnut sen, että voimme todella paljon itse vaikuttaa terveytemme omilla valinnoillamme, ja että on olemassa paljon muitakin hyviä hoitomuotoja kuin ne "perinteiset" eli lääke tai puukko. Edelleen siteeraan Antin blogia, jossa hän kirjoittaa: " On arvioitu, että nykyisistä hoitomenetelmistä runsas 80 % on tietoa ja kokemusta, vajaa 20 % on tutkittua tietoa." Silti aina törmää siihen ikävään tosiasiaan, että täydentäviä, vaikkakin ne ovat lääketieteellisesti hyväksyttyjä ja indisoituja menetelmiä, vähätellään ja kysellään tutkittua tietoa asiasta. Kaikkea kun ei voi tutkia, koska keho pyrkii korjaamaan epätasapainotilaa, kun sille suodaan mahdollisuus tukemalla elimistön normaalia fysiologiaa. Tällaiseen menetelmään perustuu esim. LymphaTouch / PhysioTouch hoito ja Hivamat Deep Oscillation menetelmä sekä kinesioteippaus, ihan muutamia mainitakseni. Tosin näistä menetelmistä on toki tutkimuksia jo olemassa tai tulossa.
Nauru pidentää ikää ja parantaa ! :) |
Tulevalla viikolla Porvoossa kokoontuu taas iloinen ladyjoukko. Rintasyöpäleikattujen tukiryhmä käynnistää kevätkauden keskiviikkona 23.1.2013 klo. 18.00 Pääskytien koululla. Toinen huomion arvoinen tapahtuma on 25.1. YK:n pääsihteerin UNiTE-kampanja ja UN Women ovat julistaneet joka kuukauden 25. päivän Oranssiksi päiväksi naisiin & tyttöihin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi maailmassa.
"Joka kolmas nainen maailmassa joutuu väkivallan uhriksi. Joka päivä kymmenet tuhannet tytöt menettävät lapsuutensa joutuessaan naimisiin. Joka päivä väkivalta tappaa enemmän naisia kuin malaria, syöpä ja liikenneonnettomuudet yhteensä.Nyt on aika toimia! " (FB-sivun lainaus)
No comments:
Post a Comment