Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin me yksityiset palveluiden tuottajat teemme Valviralle toimintakertomukset edellisestä vuodesta. Olen vahvasti sitä mieltä, että tämä on hyvä käytäntö, vaikka kankeaa byrokratiaa muuten vastustankin. Potilaan turvallisuuden kannalta on hyvä selvittää lupa-asiat ja valvoa asioiden todellista toteutumista.
Olen erittäin tytyväinen vuoden 2012 tulokseen. Lämmin kiitos kaikille potilaille / asiakkaille, jotka olette valinneet Sairaanhoitopalvelu-Leenan palvelupisteen Kivunhoito & Lymfaterapia Leena Vallin palvelut, KIITOS! Kuluneena vuonna vastaanotollani on käynyt 192 potilasta, mikä on 47 henkilöä enemmän kuin vuonna 2011. Vastaanottokäyntejä on kerääntynyt kaikkiaan 847, joka sekin on 126 käyntiä edellisvuotta enemmän. Tästä on hyvä jatkaa!
Luottamuksellinen hoitosuhde vaatii vuorovaikutusta, dialogia, toisen ihmisen kunnioittamista ja aikaa sekä aitoa läsnäoloa. Lisäksi on tietty hyvä olla kokemusta, tietoa ja osaamista. :)
Viime keskiviikon pahimmassa talvipyryssä lähdin tapaamaan DelfinTech Oy:n toimitusjohtajaa ajatuksena tutustua heidän kehittämäänsä mittauslaitteseen, jolla pystyy havainnollisesti todentamaan alkavan tai jo esiintyvän turvotuksen. Suomessa laitetta ei vielä ole paljon markkinoitu, mutta maailmalla se on jo saanut vankan jalansijan ja hyviä käyttökokemuksia on tullut. Harkitsen vahvasti hankkivani ödeeman seurantaan MoistureMeterD Compact-laitetta. Aika näyttää.....
Kalastajatorpalla on Synergyn Kick Off tilaisuus. |
No comments:
Post a Comment