Monday 1 July 2013

Elämän vesi

Viikon loma Mallorcan auringossa puolison kanssa oli todella tarpeen. Nyt olen ladannut akkujani ja saanut taas uutta perspektiiviä moneen asiaan. Yksi tärkeistä asioista on VESI! Meillä täällä koto Suomessa voi lorottaa vettä hanasta ja käydä suihkussa huolettomasti. WWF:n Suomen vesijalanjälki- julkaisun mukaan jokainen suomalainen kuluttaa kotonaan vuorokaudessa keskimäärin 155 litraa vettä, mikä vastaa 15 sangollista. Tätä ei useinkaan tule ajatelleeksi. Ihmisessä on 2/3 vettä eli 72 kg painavassa miehessä on vettä n 42 litraa. Keskivertomiehen päivittäinen vedentarve on noin 3 litraa ja naisen vähintään reilu kaksi litraa. Kehon vesipitoisuus laskee iän myötä ja mitä suurempi osuus kehosta on rasvaa, sitä pienempi osuus kehosta on vettä. (Lähde: Liisa Peltonen Helsingin yliopisto, Yhteishyvä 07/2013). Kaikelle elämälle tärkeät kehon reaktiot tapahtuvat vedessä tai sen välityksellä. Verenkierron tehtävä on kuljettaa ravinteita ja happea ja verenkierrossa on runsaasti vettä. Kudosneste koostuu vedestä ja soluista ym. partikkelista ja imusuoniston tehtävä on huolehtia kudosnesteen siirtymisestä takaisin verenkiertoon.Vesi on siis elämän edellytys!
Vesi on elämän lähde! (Palman akvaariosta)
Lomalla koin veden parantavan voiman ja merkityksen kuntoutuksessa. Pitkä työrupeama ja juuri täyteen tullut puolivuosisatanen alkoi heti loman alussa tuntumaan kehossani. Sain ikävän noidannuolen eli iskiaskivun vasempaan pakaraan ja jalkaan. Tiukat lanneselän lihakset ja kipu tekivät lomastani haasteellisen. Liike on kuitenkin lääkettä ja sitkeästi kävelin päivittäin n 5 km lenkkejä ja uin sekä vesijumppasin. Kotimatkalla lentokoneessa istuminen sujui jo menomatkaa paremmin! Vedessä tehty liikuntasuoritus on tehokasta, koska vedessä voimme hyödyntää alipaineen tuomaa vaikutusta ja liikkeet on helppo suorittaa. Ainoa este oli Välimeressä asuvien eriskummallisten kalojen ja ötököiden pelko. Pieni väritön, seepraraidallinen kala kävikin näykkimässä reittäni ja sain minut vauhdilla nousemaan vedestä rannalle. Matkaseurueen eräs herra sai myös polttavan ihottuman paikalle osuneesta meduusaparvesta. Näin ollen tyydyimmekin tutkailemaan merenalaista elämää Palman akvaariossa.

Lomalukemisena oli kirja "Taltuta kiire". Siitä sain taas monta hyvää ideaa ja ajatusta työn ja vapaa-ajan rytmittämiseen. Vaikka olen aiemmin kehunut olevani ns. elämätapayrittäjä ja ilokseni sain

La Reservan luonnonpuisto 2013
postin mukana juuri Suomen Yrittäjien myöntämän Pronssisen Yrittäjäristin ansioistani sairaanhoitaja yrittäjänä, täytyy minun jatkossa keskittyä enemmän myös omaan jaksamiseen ja työn ja vapaa-ajan tasapuolistamiseen. Näillä eväillä siis kohti uutta työviikkoa ja uusia hasteita.
 

No comments:

Post a Comment