Saturday 11 April 2015

Kipulääkkeiden käyttöä seurattava

Vihdoinkin se on täällä, ensimmäinen kunnollinen kevätpäivä! Aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta jo aamusta ja pihapiiriimme on ilmestyneet ensimmäiset leskenlehdet! Voi tätä autuutta! Aamuisen salitreenin jälkeen, on nyt aika istahtaa hetkeksi koneelle ja vuodattaa pääsiäisen aiheuttamaa harmitusta!

 Viikko sitten tulivat ikääntyneet vanhempani meille Porvooseen pääsiäisen viettoon. Meillä oli monta suunnitelmaa mukavaan yhdessäoloon. Kaikki ei kuitenkaan käynyt kuin Strömsössä. Yli 80-vuotias isäni oli vuoteen omana lähes koko pääsiäisen. Oireena epämääräiset vatsakivut, krampit ja polttava tunne ylävatsalla. Lisäksi hänellä oli ummetusta, väsymystä, huimausta, heikotusta ja ruokahaluttomuutta. Yritimme nesteyttää ja hoitaa parhaamme mukaan. Jääräpäisenä miehenä hän ei halunnut kuullakaan lääkäriin menosta. Vasta pääsiäisen jälkeen hän lähti ambulanssilla sairaalaan, kun ei enää "jaksanut".

Kaikki laboratoriotulokset olivat olosuhteisiin nähden hyvät, mitään erityistä syytä vaivaan ei löytynyt. Lääkärin mielestä tila johtui liiallisesta kipulääkkeiden käytöstä. Lääkkeet olivat ärsyttäneet vatsaa aiheuttaen limakalvotulehduksen, jota nyt ryhdyttiin lääkitsemään ns. vatsansuojalääkkeillä. Tänään soittelin isälle, jonka kunto on jo kohentunut huomattavasti ja hän kertoi, että oli ennen pääsiäsitä jo jonkin aikaa käyttänyt runsaasti parasetamolia, jonka käytön lääkäri nyt häneltä kielsi.
Voi pannahinen! Tämä olisi pitänyt arvata. Kyselin särkylääkkeiden käytöstä, mutta akuutissa vaivassa oleva isäni kielsi silloin niitä käyttäneensä. Voi häntä, pelkäsi tietty nuhteitani.

Valoa ja iloa kevääseen!

Tarinan opetus: ns turvallisetkaan särkylääkkeet eivät ole haittavaikutuksettomia. Vanhukset saavat nopeammin haittavaikutuksia ja eri lääkkeiden yhteisvaikutuksia ja muita ongelmia, joten lääkitystä on jonkun syytä seurata ja ohjeistaa. Isänikin oli aivan ihmeissään, "kuinka Panadol voi olla haitallinen?" Nyt on taas kerran käänetty uusi sivu elämässä ja isäkin on luvannut liikkua enemmän ja syödä tervelllisemmin, jotta pysyisi luonnollisilla keinoilla hyvässä kunnossa ja jaksaisi nauttia elämästä!

No comments:

Post a Comment