Sunday 14 February 2016

Olkapääkivun kotikonstit

Olkapään ja hartiaseudun kivut ovat yleisimpiä kipuja keski-ikää lähestyvillä ja sitä vanhemmilla. Syitä vaivaan on paljon. Kaatuminen, ylikuormitus, kulumat, haurastuminen ja tulehdukset ovat yleisimmät syyt kipuun. Olka-hartia-alue koostuu monesta eri rakenteesta: luut, nivelet ja lihakset sekä sidekudosrakenne ja niiden toiminnalliset häiriöt aiheuttavat kipua ja toiminnallista rajoitusta.
Yhtä kaikk, vaiva voi olla hyvinkin invalidisoiva, hankalasti paraneva ja erittäin kiusallinen! Kliininen tutkimus eli olkapään perusteellinen käsin tehtävä tutkimus ja liikeratojen testaus on tarpeen. Koneellisia tutkimuksiakin saatetaan joutua tekemään vaurion syyn selvittämiseksi. Onneksi useimmiten selvitään konservatiivisella eli oireenmukaisella hoidolla! Itseasiassa Bone & Joint Research lehdessä on julkaistu suomalaisten tutkijoiden vuonna 2013 julkaisema tutkimusraportti siitä, että olkapään tähystysleikkauksen hyödyistä ei löytynyt näyttöä viiden vuoden seurannassa. Tutkimukseen osallistui 140 potilasta.

Oma empiirinen tutkimukseni omasta 4 vikkoa kestäneestä vasemman olkapään kivun hoidosta on antanut taas uutta näkemystä ja kokemusta lääkkeettömän hoidon mahdollisuudesta. Olen treenannut uutta kuntosaliohjelmaa vuoden alusta. Ohjelma painoittui ylävartalon, hartian seudun, lapaluiden ja yläraajojen lihastreenaukseen. Seurauksena toistorasituksen aiheuttama yläraajakipu. Luettuani terveyskirjaston oirekuvauksen ja sen, miten vaivan voi todeta testaamalla liikeratojen aiheuttamaa kipua ja toiminnanrajoitusta, päädyin siihen, että kyseessä on mitä ilmeisemmin kiertäjäkalvosinoireyhtymä. Samalta sivulta löytyy itsehoito-ohjeitakin.

Tauotin kuntosalitreenin, olen kyllä ollut työssä, mutta hallitusti pyrkinyt välttämään vaemman käden kuormitusta. Lääkkeitä olen tietoisesti välttänyt, vaikka terveyskirjasto suosittelee tulehduskipulääkkeitä. (Oma valintani!). Lihastulehdusta olen alussa hoitanut paikallisilla
terveyskirjasto.fi
kylmävoiteilla. Lymfaterapian keinoin olen aktivoinut olkapään-hartian alueen aineenvaihduntaa ja lievittänyt lihastulehduksen ja liikkumattomuuden aiheuttamaa kudosturvotusta. Kinesioteippauksella olen tukenut kuormittuneen kudoksen ja nivelen paranemisprosessia. Se on toiminut todella hyvin! Kinesioteippaus parantaa selvästi kudoksen aineenvaihduntaa ja lievittää sekä kipua että turvotusta. Kehon omia korjaus- ja paranemisprosesseja olen tukenut bioenergeettisillä (lääkkeettömillä) terveyslaastareilla. Nyt olen kaksi yötä ollut täysin kivuton! Päivällä lapaluun alareunassa tuntuu poltetta ajoittain vielä rasituksessa, mutta siihen olen saamassa apua lihashuollon puolelta tulevalla viikolla.

 DeepOscillation syvävärähtely hoitoa ja PhysioTouch hoitoa olen satunnaisesti käyttänyt. Niillä on hieman hankala itse hoitaa olkapäätä, kun en yletä lapuun tasolle. (Puolisolla niin kiire, että harvoin ehtii jeesaamaan.) Näitä käytän työssäni vastaanotollani!  Kuntoutus jatkuu, mutta olen taas kokemusta rikkkaampi ja huomaan, että paljon voi tehdä itse, jos haluaa! Hyvää Ystävänpäivää, pitäkää itsestänne huolta!

No comments:

Post a Comment