Saturday 20 October 2018

Kipu kiinnostaa messuilla

Kyllä taas on kipusairaanhoitajaa eli meikäläistä viety oikealle ja vasemmalle. Syksy on messujen aikaa ja lokakuussa olen ollut mukana kahdesti Helsingin Messukeskuksessa kertomassa kivun hoidon asioista eri näkökulmasta. Tietysti on mukavaa, että minua on pyydetty puhumaan itselleni niin kovin tärkeästä teemasta näinkin upeisiin tapahtumiin. Asiantuntijan tehtävä on nimenomaan jakaa tietoa ja tehdä itsestään tarpeeton siinä mielessä. Siis kaikin puolin hyvä juttu!

Lokakuun alussa pidettiin Messukeskuksessa Fysioterapia ja kuntoutus - sekä Hyvä Ikä - messut. Olin siellä LymphaTouch Oy:n kutsumana lavalla puhumassa aiheesta Alipainehoitoa kivun lievitykseen. Vastaanotto oli hyvä. Sain hyvää palautetta asiantuntijuudesta ja ammatillisuudesta sekä selkeästä esityksestä. "Tuota olisi voinut kuulla lisääkin", sanoi eräs kuulija. Tilaisuus poiki myös yhteydenottoja ja kiinnostusta toimintaani kohtaan. Rusinana pullassa pääsin hienoon kuvaan
LymphaTouchin "poikien" kanssa messuilla.
LymphaTouchin "poikien" kanssa. :)

Tänä viikonloppuna pyörii Messukeskuksessa I love me- messut. Olen menossa sinne kutsuttuna huomenna, sunnuntaina puhumaan Ravinnon merkityksestä kivun hoidossa. Tämän lyhyen tietoiskun klo 12.30 esitän Sitran Hyvinvointikorttelissa 6h20 Sanoste Oy:n yhteistyökumppanin ominaisuudessa. Tervetuloa kuuntelemaan ja vaihtamaan kuulumisia!

Kaiken messuilun ja koulutusten sekä muun tapahtuma rikkaan arjen keskellä hoidan päivittäin kipu- ja lymfapotilaita täällä Epoon metsäklinikalla. Uudet kotisivuni avautuivat vähän aikaa sitten. Jos ehdit käydä kurkkaamassa niitä niin siellä näet kuvia hoitolastani ja karvaisesta työparistani, Jalosta!

1 comment: