Thursday, 10 September 2020

Uusi alku - kohti rikkaampaa elämää

 Melkein hävettää tarttua näppäimistöön ja kirjoittaa tekstiä pitkästä aikaa! On niin paljon kerrottavaa, sanottavaa ja opetettavaa! Vuosi 2020 on muuttanut paljon: työtäni, perhettäni, terveyttäni, hyvinvointiani ja minua! En oikein tiedä mistä aloittaa.

Päällimmäinen oppi on se, että jokainen meistä on vastuussa omasta hyvinvoinnistaan ja terveyden voi palauttaa! Tämän huiman oivalluksen olen saanut kokea omakohtaisesti. Palaan tähän asiaan varmasti seuraavassa blogikirjoituksessani. 

Vaikka oma elämä ja asiat ovat ajoittain myllerryksessä, voi silti olla onnellinen. Onnellisuutta voi harjoitella, opetella ja sen voi saavuttaa! Onnellisuus lähtee sisältä, samoin kuin terveys ja hyvinvointi! Niitä ei voi ulkoistaa eikä ulkoisilla asioilla olla niihin kovinkaan suurta merkitystä. 

Tänä vuonna olen kokenut menetyksiä, mutta olen samalla saanut jotain arvokasta. Olen löytänyt itseni, oman sisäisen lapseni ja uskon tulevaisuuteen sekä elämän ilon ja voiman! Olen löytänyt oman intohimoni ja missioni. Se on muiden auttaminen ja kannustaminen kohti rikkaampaa elämää, mitä se itse kullekin merkitsee! Olisitko sinä valmis tarttumaan toimeen ja astumaan kanssani kohti omia unelmiasi? Sinussa on siihen kaikki tarvittava ja yhdessä olemme enemmän! :)

No comments:

Post a comment