Yli miljoonalla suomalaisella on jokin krooninen tuki- ja liikuntaelin sairaus.

Kaivoin kirjahyllystä esiin professori Pekka Mäntyselän tekemän tutkimuksen vuodelta 1998. Sen nimi on Kipupotilas terveyskeskuksessa ja se on hänen väitöskirjansa, jonka on julkaissut Kuopion yliopiston kansanterveystieteen ja yleislääketieteen laitos. Sain oman kirjan Mäntyselän henkilökohtaisella signeerauksella Tampereella Suomen Kivuntutkimusyhdistyksen koulutustapahtumassa istuessani aamupalalle Pekan kanssa samaan pöytään.

Pekka kertoo, että tuki- ja liikuntaelin vaivojen esiintyvyyttä käsittelevien tutkimusten perusteella on arvioitu 1,7 miljoonan suomalaisen kärsivän jostain reumaattisesta kivusta. Yli miljoonalla suomalaisella on jokin krooninen tuki- ja liikuntaelinsairaus. Nämä tiedot ovat siis vuodelta 1998. Paljonkohan luku on noussut 13 vuoden aikana? Varmaan huomattavasti, ottaen huomioon tietotekniikan lisääntymisen ja liikunnan vähentymisen jo yhä nuorempien ikäpolvien kohdalla.

Päävastuu kivunhoidosta on perusterveydenhuollolla eli terveyskeskuksilla ja työterveyshuollolla. Niukkenevat resurssit kuitenkin rajoittavat tätäkin toimintaa. Mäntyselän tutkimus perustuu 5646 terveyskeskuskäynnin muodostamaan aineistoon 25 eri terveysasemalla Suomessa. Näistä käynneistä 2237 eli 40 % tehtiin kivun takia. Tästä määrästä käynnin pääsyynä oli kipu 30% :lla ja loput 10% ottivat kipu ongelman esille muun syyn ohessa.

Yleisimmät kivun syyt olivat alaselkäkivut, vatsakivut, pää ja kasvo kivut. Joka viidennellä työikäisellä miehellä esiintyi alaselkäkipuja ja keskimäärin joka viidennellä vaihdevuosi-ikäisellä naisella esiintyi niska-hartia kipuja. Ikääntyneessä väestössä joka kuudella oli polvikipua.

Tutkimuksen mukaan hoidoiksi määrättiin eniten lääkkeitä (68 % kipupotilaista) ja sairauslomaa (25 %:lle). Fysikaalista hoitoa määrättiin 8 %:lle kipupotilaista. Eniten määrättyjä hoitoja olivat hieronta ja lämpöhoidot.

Kaiken edellämainitun valossa ei tuki-ja liikuntaelin sairauksista kärsiville kipupotilaille tunnu olevan paljonkaan tarjolla perusterveydenhuollon parissa. Yleislääketiede kattaa laajan osaamiskentän, mutta spesifinen kivunhoidon osaaminen puuttuu monesta paikasta. Kipu on kokonaisvaltainen psykofyysinen ongelma, jonka hoitoon tarvitaan moniammatillista osaamista. Jokaisen kipu on erilainen ja kivunhoito on räätälöitävä yksilöllisesti. Suomen kivuntutkimusyhdistys
(http://www.suomenkivuntutkimusyhdistys.fi/) on kouluttanut eri ammattirymiä erityispätevyyden omaaviksi kivunhoidon asiantuntijoiksi. Sairaanhoitajille järjestettiin ensimmäinen erikoistumiskoulutus vuonna 2000 -2002. Meitä valmistui 19 kivunhoidon asiantuntija sairaanhoitajaa.

Sairaanhoitopalvelu-Leenan perustehtävä on kipupotilaiden kokonaisvaltainen kohtaaminen ja hoito. Hoidon perustana toimii kipukartoitus, jonka perusteella laaditaan yhteistyössä potilaan ja hoitotiimin kanssa hoitosuunnitelma. Hoitomuotoina käytetään lääkärin määräämän farmakologisen eli lääkehoidon ohella muita täydentäviä hoitoja, kuten esim. hierontaa, sähkökipuhoitoa, lämpö- ja kylmähoitoja, fysioterapeuttista LymphaTouch-alipainehoitoa, LPG-kudosterapiaa, kinesioteippausta, liikehoitoa, lääkinnällistä valoterapiaa (infrapunavaloa), kompressiotuotteita (eli lääkinnällisiä tuki- ja painevaatteita) ja ohjausta sekä neuvontaa. Päähoitovastuussa on potilaan oma lääkäri, jonka kanssa tehdään yhteistyötä. Alkukartoituksen jälkeen potilas toimittaa kipusairaanhoitajan lausunnon lääkärilleen, joka vastaa tutkimuksista ja lääkityksestä. Lääkärin hoitomääräyksellä saa kipusairaanhoitajan antamasta hoidosta ns. KELA-korvauksen. Hoidon päätyttyä lääkäri saa potilaan suostumuksella hoitopalautteen.

Kipusairaanhoitaja toimii kipupotilaan "asianajajana" , kannustajana, hoitajana ja tukena. Perusterveydenhuollossa tällaisia "omia" hoitajia on mm. diabetespotilaille, haavahoitopotilaille ja avannepotilaille. Toivottavasti vastaisuudessa myös kipupotilaat saavat omat asiantuntija hoitajat!