Saturday, 27 January 2018

Suojaudu helposti arjen säteilyltä

Jatkuvasti puhutaan kuinka vaarallista on alistua jatkuvalle säteilylle, jota erilaiset laitteet ympäristössämme tuottavat. Tunnen huimaa syyllisyyttä siitä, että 30-vuotta sitten lämmitin lapselleni äidinmaidon korviketta mikrossa (!) APUA! Nykyään monet lastenlääkärit suosittelevat vanhempia lämmittämään maidon liedellä vesihauteessa mikron sijaan. Ruoan mikrolämmittämisen haitat perustuvat lähinnä aminohappojen ja antioksidanttien tuhoutumiseen mikrossa.

Uunissa oleva magnetroni synnyttää mikroaaltoja eli sähkömagneettista säteilyä, jonka taajuus on 2450 MHz. Vähintään viisi biljoonaa kertaa sekunnissa tapahtuvan sähkökentän muutoksen vastakaikuna molekyylit heilahtelevat akselinsa ympäri. Tämä heilahtelu aiheuttaa melkoista molekyylien välistä hankausta, josta lämpö syntyy. Tämä hankaus vahingoittaa ja tuhoaa ruuan aminohappoja, mikä johtaa keholle vaarallisten ainesten syntymiseen. Mikroaaltouunit tuottavat myös elektromagneettista säteilyä, jonka vaikutuksia ihmiseen ei vielä täysin tunneta.

 Kännyköiden ja muiden elektroniikkalaitteiden säteilystä on väitelty paljon julkisuudessa. Vedenpitäviä todisteita säteilyn haitallisuudesta ei ole saatu. Uusi Suomi uutisoi jo vuonna 2011, että Euroopan neuvosto vaatii, että sen jäsenmaiden tulisi kieltää kännyköiden ja langattomien verkkojen käyttö kaikissa kouluissa ja luokkahuoneissa. Neuvoston mukaan kansalaisia pitäisi valistaa säteilyn mahdollisista vaaroista valistuskampanjoiden ja laitteisiin kiinnitettävien varoitustarrojen avulla. Neuvoston mielestä asiassa pitää ottaa ennaltaehkäiseviä askelia. Jos pitäviä tieteellisiä todisteita jäädään odottamaan, vaikutukset voivat johtaa korkeisiin kustannuksiin terveydellisesti ja taloudellisesti. Näin on aiemmin käynyt esimerkiksi tupakan ja asbestin kohdalla.

Ympäristömme sähkömagneettinen säteily on lisääntynyt – erityisesti langaton teknologia. Sama pätee kemikaalikuormitukseen. Myös sähköherkkien määrä on kasvussa. Sähköherkälle potilaalle erityisiä haasteita asettavat ympäristön yhä lisääntyvät langattomat tietoverkot. Matkapuhelinteknologian, kännyköiden ja tukiasemien lisäksi langaton kotipuhelin, monet kodin sähkölaitteet, TV, tietokone, loisteputket ja energiansäästölamput sekä voimajohdot laukaisevat oireet. Valaisimissa käytetyt himmentimet, muuttajat ja energiasäästölamput tuottavat sähköverkkoon häiriöpiikkejä eli transientteja, jotka sähköherkät kokevat erityisen ongelmallisiksi. (Sähköherkät ry).

Tälle kaikelle on kuitenkin olemassa APU! Biozen- teknologia eli pieni lääkinnällinen laite (lk 1), joka vähentää haitallista elektromagneettista säteilyä tehokkaasti kaikista laitteistasi! Ja mikä vielä mukavampaa voit tilata ITSE tuotteen netistä, silloin kun Sinulle sopii! Hyvinvoinnista huolehtiminen on kannattava sijoitus!
tilaussivu: : https://my.worldgn.com/store/leenavallin

No comments:

Post a comment