Sunday 5 January 2014

Lymfaödeeman ennaltaehkäisy on maailmanlaajuinen ongelma

Tänään on puolisoni syntymäpäivä. Sain juuri siivottua pöydän antimet pois ja lelut paikoilleen. Hulina, hälinä ja puheensorina sekä leikki-ikäisten kiukunpurkauset täyttivät hetkellisesti kotimme, kun puolisoni pojat perheineen kävivät synttärikahvilla. Tätä eri ihmisten ja eri ikäisten tuomaa energiaa olenkin jo alkanut pikku hiljaa kaipamaan tämän runsaan kahden viikon lomani aikana. Tiistaina se sitten alkaa! Aamulla piipahdin jo toimistollani siivoamassa hoitohuoneen, jotta voin vastaanottaa vuoden ensimmäiset potilaat. Tiistaina alkaa myös kivunhoidon projekti, josta kerroin tuossa aiemmassa blogissani. Saan siis oppiini Laurea AMK:n opiskelijoita. Birgitta ja Marianne ovat vuoroviikoin kanssani toimistolla. Tavoitteena on ohjata heitä kohti kivunhoidon asiantuntijuutta.

www.suomenlymfahoito.net
Tuleva työviikko tuo uusia haasteita ja vähäpätöisin ei suinkaan ole oman kuntoremontin jatkaminen työn ohessa. Lomalla on ollut ihanaa ehtiä syömään terveellisesti, nukkumaan riittävästi ja lenkkeilemään päivittäin. Nyt on harmooninen ja rauhallisen hyvä olo! Toivon, että voin välittää hyvää oloa eteenpäin potilailleni. Ensi viikko onkin jo buukattu täyteen. Odotan innolla keskiviikkoa, sillä silloin saan toimistolleni miesvieraan. Delfintec Oy:n edustaja, lääkäri Tapani Lahtinen, on tulossa kuulemaan mielipiteitäni ja kokemuksiani hänen kehittämänsä kudoksen vapaan veden prosenttiosuuden mittarin, MoistureMeterCompact-D:n, käytöstä. Olen ollut laitteeseen tyytyväinen. Toivon, että sitä voisi hyödyntää enemmän esim. ennen rintasyöpäleikkaukseen menoa. Jos tehtäisiin molempien yläraajojen mittaus ennen leikkausta, niin olisi helppoa seurata mahdollisen turvotuksen kehittymistä yläraajaan leikkauksen (jos poistetaan kainalon imusolmukkeita) jälkeen. Näin päästäisiin mahdollisimman varhain toteamaan alkava turvotus ja hoito käynnistettäisiin heti, jolloin lymfaödeeman riski pienentyisi huomattavasti.

 Tämä olisi huikea edistys, sillä lymfaödeeman ja kroonisen turvotuksen ennaltaehkäisy on maailmanlaajuinen ongelma. Näin totesi Dr Vaughan Keeley, PhD, FRCP , joka on toiminut Palliatiivisen Lääketieteen Laitoksen konsulttina Derbyssä Isossa-Britanniassa vuodesta 1989. Hän luennoin lokakuussa 2013 Roomassa pidetyssä Lymfologian maailmankongressissa ja toi esille sen, että nykyään puhutaan paljon rintasyövän hoidon seurauksena kehittyneestä lymfaödeemasta ja sen hoidosta, jolloin muun tyyppiset lymfaödeemat jäävät huomiotta. Myös sana lymfaödeeman ennaltaehkäisy aiheuttaa sekaannusta. Vaughan totesi, että lymfaödeeman ennaltaehkäisy kaikissa muodoissaan on merkittävä maailmanlaajuinen haaste ja ansaitsee lisää tutkimuksia. (Lymffis-lehti 3/2013).  Meikäläisen haaste lymfaterapeuttina on kuinka saada tietoa lymfaödeeeman hoidon tärkeydestä julkiselle terveydenhuollolle? Kuinka saada kaupungilta maksusitoumuksia lymfaterapiaan niille, joilla ei ole taloudellisia resursseja kustantaa omia lymfaterapiahoitoja, vaikka he tarvitsevat hoidon ehdottomasti lääketieteellisin perustein? Ehdotuksia otetaan avosylin vastaan!

No comments:

Post a Comment