Sunday 21 June 2015

Kesävaivoihin nopea apu

Juhannus oli ja meni. Pekka Poudan sääennuste piti kutinsa. Suomen keskikesän juhlaa vietettiin koleassa ja sateisessa säässä eli valtakunnassa kaikki hyvin! Tänään onneksi aurinko näyttäytyy ja antaa uskoa paremmasta. Vietämme tänään kesäpäivän seisausta eli yötöntä yötä, jonka jälkeen yöt pitenee ja päivät lyhenee täällä pohjoisella pallonpuoliskolla.

Nyt keskitytään kesän viettoon vielä täysin rinnoin. Toivon, että maton pesun, nurmikon ja pensasaidan leikkaamisen sekä halkojen hakkuun aiheuttamat toiminalliset lihaskivut ja -krampit eivät saa ylivaltaa hyvästä olostasi tänä kesänä. Älä myöskään anna hyttysten, paarmojen ja ampiaisten pistojen aiheuttaman raivoisan raapimisen ja kirvelyn häiritä lomaasi. Puhumattakaan mahdollisen auringon yliannostuksesta johtuvien palovammojen tai muiden tapaturmien aiheuttamien oireiden ilmaantumista juuri epäsopivalla hetkellä ennen sukujuhlia tai festareita. Älä myöskään hyväksy tänä kesänä lomasi alussa ja lopussa ilmentyvän työstressin ja valoisien öiden aiheuttamaa unettomuutta. Tähän kaikkeen on olemassa lääkkeetön, nopea, tutkittu ja turvallinen apu. Lääkkeettömistä akupunktiolaastareista löytyy lievitystä kaikkiin edellä luetelluihin ongelmiin. Ne on tarkoitettu nimenomaan itsehoitoon.

Toivon, että saat nauttia oireetta ja vaivatta Suomen suvesta! Jos voin olla avuksi ja jos haluat kokeilla akulaastareiden tehoa, ole yhteydessä. Parhaiten minut tavoittaa verkkosivujeni yhteydenottolomakkeen kautta.

No comments:

Post a Comment