Katastrofiajatukset ja kipu

Mikä mieletön viikko takana! Maanantaina vietimme Yrittäjäpäivää Suomessa ja minulla oli ilo saada esitelmöidä aiheesta Porvoon Laurean Ammattikorkeakoulussa tuleville sairaanhoitajakollegoille. Iltapäivällä osallistuin Porvoon Yrittäjien järjestämään Juhlaseminaariin, jossa saimme kuulla kannustavia ja innostavia puheenvuoroja mm, Aalto yliopiston professorilta, Jethro Rostedtilta, Hjallis Hakimolta ja nuorelta pukkilalaiselta 11v. yrittäjältä, Korumies Arvilta. (Ostin Arvilta ihanat sydänkorvakorut.) Lauantaina sain nauttia sukujuhlasta Karjaalla. Vietimme vanhempieni yhteistä syntymäpäivää. Paikalla oli sisareni ja veljeni lapsineen. Perheessä on voimaa!

Nyt pohdin asiaa, johon törmään lähes päivittäin. Kipupotilaille on tyypillistä kipeytymisen pelko, ahdistus ja katastrofiajattelu. Tukimuksilla on osoitettu, että nämä normaalit kipuun liittyvät reaktiot hidastavat ja jopa estävät kipupotilaan kuntoutumista ja tervehtymistä. Kivunhoitoon erikoistunut psykologi ja psykoterapeutti Ann-Mari Estlander on kirjoittanut aiheesta paljon. Omaan kivunhoidon asiantuntija koulutukseeni kuului mm Estlanderin kirja: Kivun psykologiaa (2003). Tässä kirjassa Estlander puhuu termistä  "fear-avoidance beliefs", mikä tarkoittaa aktiivisuudesta johtuvaa kipeytymisen pelkoa, oletusta siitä, että aktiivisuus on vaarallista ja että se voi aiheuttaa lisää vauriota. Amerikkalaiset tutkimukset, joihin Estlander viittaa, on valtaosin tehty selkäkipupotilailla. Nämä katastrofiajatteluun liittyvät uskomukset vaikuttavat toiminta- ja työkykyyn heikentävästi. Suomalaisista kipupotilaista ei tiettävästi ole olemassa vertailumateriaalia.

Kivun hoitoon ja kokemiseen vaikuttavat tekijät (www.skty.org)

Arjessa tämä näkyy, että kipupotilaat käyvät tutkimuksissa, hoidoissa ja hakevat kivunlievitystä ns itsensä ulkopuolelta. Rahaa "palaa" ja mielipiteitä sekä suosituksia kivun lievitykseen löytyy paljon. Jokainen asiantuntija on "omaa mieltään" riippuen hänen asiantuntijuusalastaan. Valitse sitten näistä?! Harva kipupotilas uskaltaa pysähtyä kivun äärelle, kuunnella sen "sanomaa" ja miettiä, mitä voin itse tehdä.

Vastuu omasta terveydestä ja hyvinvoinnista on kuitenkin viimekädessä meillä jokaisella itsellämme! Tiedämme, että liike on lääke, ravinnon tulee olla monipuolista, ravitsevaa ja puhdasta, nesteitä tulee nauttia riittävästi, unta täytyy saada riittävästi, stressi sairastuttaa, jne.....Terveydestä tulee pitää huolta, kun sitä vielä on! Kun terveys on järkkynyt, tulee miettiä mikä on realistista ja mahdollista, mikä on odotettavissa oleva kuntoutumismahdollisuus ja miten se voidaan saavuttaa. Sitten kääritään hihat ja ryhdytään toimeen......Jokainen joutuu itse tekemään omat harjoitteet ja valinnnat, niitä ei voi ulkoistaa! Tieto, asenne ja toiminta vaikuttavat lopputulokseen. Asiantuntijat voivat olla tutoreita ja mentoreita, mutta kuntouttavan työn tekemisen vastuu ja konkreettinen toteuttaminen on kipupotilaan itsensä tehtävä! Positiivinen asenne ja esim kipusairaanhoitajan kannustava tuki ja kuntoutumisen  seuranta voivat toimia kannustavana voimavarana!