Saturday 11 August 2018

Lymfajärjestelmä - mikä se on?

Muistan, kun lähdin opiskelemaan lymfaterapeutin tutkintoa vuonna 2009. Olin toiminut sairaanhoitajana silloin jo 24 vuotta. Kipusairaanhoitajaksi valmistuin vuonna 2002. Kipuun liittyy usein turvotusta, jolle en oikeastaan osannut tehdä mitään, halusin oppia miten sitä hoidetaan. LYKO- koulutukseen oli jo hakuaika päättynyt, kun innostuin asiasta. Soitin opettajalle, joka ilokseni kertoi, että mahdun mukaan kurssille. Kun koulutus käynnistyi ja kuulin mitä lymfaterapia on, minä suutuin! "Miksi ei kukaan ole koskaan kertonut näitä asioita minulle aiemmissa koulutuksissa tai työssä?" Totesin: "Kun ei tiedä, että ei tiedä niin ei voi tietää, että ei tiedä!" Näin se on edelleenkin monen lääkärin, hoitajan, fysioterapeutin ja potilaan kohdalla. Lymfaterapiaa ei osata suositella tai käytää riittävästi. Lymfaterapia on ainoa tehokas hoitomenetelmä turvotusten hoitoon!

Lymfajärjestelmä eli imunestejärjestelmä muodostaa yhdessä verenkierron kanssa kehomme kuljetusjärjestelmän. Imusuonia on kaikkialla kehossa ja ne noudattavat valtimoiden ja laskimoiden kulkua. Imunestejärjestelmä kuljettaa normaalioloissa kudoksesta mm. ylimääräistä nestettä, valkuaisaineita, rasvoja ja solujätteitä eli niin sanottua lymfakuormaa/imunestekuormaa. Imunestejärjestelmä on tavallaan viemäriverkosto, joka kuljettaa takaisin verenkiertoon kaikki ne aineet, mitä laskimojärjestelmä ei pysty kuljettamaan. Toimiva imunestekierto on elintärkeä kehon nestetasapainon ylläpitämiseksi. Imunestejärjestelmällä on myös tärkeä tehtävä kehon puolustusjärjestelmässä. (Vodder).  
Lymfajärjestelmä on elintärkeä!


Lymfaattinen kudos on tärkeä osa immuunipuolustustamme. Lymfaattista kudosta esiintyy elimien muodossa, kuten kateenkorva, perna ja imusolmukkeet sekä vapaana kudoksena suoliston ja hengitysteiden limakalvoilla. Tutkimuksissa on todettu, että aivoissakin on imusuonia.

 Erilaiset häiriötilat heikentävät imunestejärjestelmän toimintaa. Ne voivat ilmetä esim. kipuna, turvotuksina, lisääntyneenä infektioherkkyytenä tai haavoina. Lymfajärjestelmän häiriöt voivat olla synnynnäisiä tai hoitojen seurausta, kuten esim. leikkaukset (imusolmukepoistot syöpähoitojen yhteydessä), sädehoito tai solusalpaajahoidot. Toistuvat ruusuinfektiot (erysipelas) altistavat myös imusuonistonhäiriöille ja turvotuksille.

Jos haluat lisää tietoa lymfaterapian mahdollisuuksista turvotuksen hoidossa, imusuoniston merkityksestä ja sen toiminnasta, turvotuksen synnystä ja sen hoitomahdollisuuksista niin osallistu Ilmaiseen Yleisöluentoon 6. syyskuuta 2018 klo 17.3018.30 Helsinki Congress Paasitorniin. 
Tieto on tärkeää!






No comments:

Post a Comment