Sunday 22 January 2012

Terve sielu terveessä ruumiissa.

Lehdet, televisio, kaupat, mainokset ym. pursuavat hyvän olon ja paremman elämän vinkkejä näin vuoden vaihteen jälkeen. Onhan se hyvä asia, mutta informaatiotulva saa meidät usein ähkyyn ja vastarintaan. Kuka voi määritellä sen, mikä on toiselle ns. hyvä olo? Asiaa tulee tietysti tarkastella holistisella tavalla eli silloin kun ihminen on itseensä ja elämäänsä tyytyväinen, on hänellä yleensä hyvä olo! Hyvä olo näkyy. Hyvin voiva ihminen on kaunis!

Yleensä alamme ajattelemaan hyvinvointiamme vasta sitten, kun meitä uhkaa esim. sairaus tai terveysriski tai kun olemme tarpeeksi "vanhoja". Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on kuitenkin tärkeää kaikissa ikäryhmissä. Se on "kuin laittaisi rahaa pankiin" tai "ottaisi vakuutuksen pahemman varalta". Autoja huolletaan ja katsastetaan vuosittain, jotta niillä saa ajaa ja ne ovat turvallisia liikenteessä. Miksi ei siis kehon ja mielen huoltoon tulisi satsata, jotta voisimme taata itsellemme turvallisia ajokilometrejä elämämme maastossa?

Voidaksemme hyvin meidän on huolehdittava siitä, että saamme riittävästi lepoa ja liikuntaa sekä monipuolista ravintoa. Henkisen vireyden ylläpitäminen ja hyvät ihmissuhteet takaavat mielen tasapainon. Terve sielu terveessä ruumiissa on kaikkien tavoittelema tulevaisuuden visio.

Itse innostuin harrastamaan liikuntaa säännöllisesti ja syömään terveellisemmin luettuani viimeisimmästä Hyvä Terveys - lehdestä (01/2012 s. 10) www.hyvaterveys.fi Raakel Lignellin tarinan kuntoremontista. Juttu oli kirjoitettu kannustavasti ja positiivisesti. Se huokui hyvää mieltä ja rohkaisua siitä, että jokainen voi olla oman elämänsä "herra" ja päättää miten haluaa voida!

HyvänOlon Messut 2011
Kaikkihan me tiedämme miten tulee elää, mutta joskus vaan se motivaatio toteuttaa hyviä asioita, on kadoksissa. Jos teidän porukkanne tai työyhteisönne kaipaa sparrausta, kannustusta ja innostusta, niin neuvon ottamaan yhteyttä esim. Osuuskunta Helmihetkeen (www.helmihetki.info), joka voi räätälöidä teille eri alan asiantuntijoiden innostavan ja hauskan teemapäivän tai -tapahtuman. Yhdessä me voimme muuttaa suuntaa ja voida paremmin!

No comments:

Post a Comment