Sunday 24 February 2013

Naprapatiaa ja PhysioTouchia

Ihana kevät talven aurinko lämmittää ja lumet tippuvat katoilta sekä puista. Mieleni kiirehtii jo kävelemään auringonpaisteen valkaisemaan lumiseen maisemaan, mutta pysähdyn hetkeksi kirjoittamaan viikon kuulumisia.

Vastaanotolla on ollut sekä iloa että surua. Onnistumisen ja ilon kokemuksia olen saanut nauttia, kun potilaat, joilla on ollut pitkällinen kipuvaiva, ovat saaneet helpotusta oloonsa ja kiittävät uskomattomasta hoitovaikutuksesta. Se on juuri se paras palkinto työstä! Surullista on ollut havaita. miten tietämättömiä useat eri terveydenhuollon tahot ovat ihmisen fysiologiasta ja antomiasta sekä kehon kokonaisvaltaisesta toiminnasta. Toinen harmitusta aiheuttava seikka on joidenkin terveydenhuollon ammattilaisten välinpitämättömyys. Välillä tuntuu, että potilaat ovat kuin pelinappuloita, joita siirretään paikasta toiseen, mutta vastuullinen hoitopaikka puuttuu. Kun on aika tehdä päätöksiä tai ottaa kantaa, niin ikävät asiat delegoidaan helposti jollekin toiselle. Peräänkuulutan selkeämpää vastuuta ja moniammatillista yhteistyötä potilaan parhaaksi! No, se siitä!

© Gunther von Hagens, Institute for Plastination, Heidelberg,
Germany, www.bodyworlds.com.
Viikkoon on mahtunut myös ihania tapaamisia. Tiistaina olin kokouksessa Yrittäjäsairaanhoitajien hallituksen edustajien kanssa ja keskiviikkona lensin HLD Oy:n toimitusjohtajan kanssa Ruotsiin. Kävimme Tukholmassa tutustumassa Naprapat Högskolan ja Solletunassa Fysio2 :n toimintaan ja tiloihin. Mahtavaa osaamista ja mukavia ihmisiä! Ihanaa oli huomata, että naprapatteja kiinnostaa PhysioTouch hoitomenetelmä. Yhteistä toimipaikossa kuitenkin oli se, että ammattihenkilöt eivät juurikaan tienneet lymfajärjestelmästä mitään ja faskia hoidosta tiedettiin sen tehokkuus ja "ajankohtaisuus". Asian innoittamana poikkesin eilen Heurekassa, jossa pyörii syyskuuhun asti Body Worlds näyttely. Body Worlds on saksalaisen tohtori Gunther von Hagensin luoma näyttelykokonaisuus, jossa aidot plastinoidut ihmisruumiit ja elimet mahdollistavat ainutlaatuisen tavan tutustua ihmisen anatomiaan. Näyttelyssä ihmiset ihastelivat ihmisen monimutkaista ja upeaa kehoa. Itse oli kiinnostunut lähinnä faskiarakenteista ja sain näyttelyssä montaa "ahaa-elämystä" liittyen hoitomahdollisuuksiin.

Edessä siis taas uusi alkava työviikko ja uudet haasteet. Keskiviikkona Porvoossa kokoontuu rintasyöpäleikattujen tukiryhmä ja saamme vieraaksemme Lymed Oy:n edustajan kertomaan lääkinnällisistä kompressiotuotteista. Tällä viikolla pyrin myös aloittamaan koemittaukset MoistureMeterDCompact mittauslaitteella, joka mittaa kudoksen vesimäärän %:na. Laite on vielä ns. koekäytössä ennen varsinaista hankintapäätöstä. Mutta hyvältä vaikuttaa.....

No comments:

Post a Comment