Sunday, 27 May 2018

Ravinto kivun hoidossa

Olen taas tiiviisti seurannut viikon ajan Suomen suurinta terveystapahtumaa, Terveys Summitia, jossa netin kautta voi katsoa terveysaiheisia luentoja ja haastatteluja Suomen kärkipään asiantuntijoilta. Laillistetun ravitsemusterapeutin, terveystieteiden maisterin, ravintokirjailijan ja yrittäjän Pirjo Saarnian haastattelu aiheesta Ravinto kivun hoidossa oli todella mielenkiintoinen. Pirjon kertomus oli saman suuntainen kuin oma aiempi blogipostaukseni aiheesta Ruoka ja kipu (11/2017).

Moni kipupotilas ei todellakaan tule ensmmäisenä ajatelleeksi, että ravinto vaikuttaa suoranaisesti myös kipuun, sen ilmentymiseen ja hoitoon. Moni kiputila syntyy kehossa vallitsevasta tulehdustilasta. Tyypillisiä esimerkkejä ovat esim. nivelkivut nivelrikossa, selkäkivut, päänsärky ja migreeni, suolistosairaudet ja niiden aiheuttamat kivut sekä hermokivut (neuropatiat). Puhumattakaan reumasta ja fibromyalgiasta.

Tietenkin kivun hoito on kokonaisvaltaista ja parhaimmillaan moniammatillista hoitoa ja kuntoutusta vaativaa, mutta itsehoito on kuitenkin kaiken perusta! Kivun syyn selvittäminen ja mahdollisuuksien mukaan syyn poistaminen ovat ensisijaisia tavoitteita. Hoidossa meillä Suomessa mennään yleensä lääkkeet edellä, vaikka perustellumpaa ja helpompaa sekä ennen kaikkea riskittömämpää (ja vähemmillä sivuvaikutuksilla) olisi puuttua elintapoihin: RAVINTOON, LEPOON, LIIKUNTAAN, RENTOUTUKSEEN JA STRESSITTÖMYYTEEN!

Suomessa ravitsemustiede on nuori ala. Ravitsemustieteen opetus aloitettiin maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa ravintokemia-nimikkeellä vuonna 1947, kun biokemian tohtori Paavo Roine nimitettiin oppiaineen ensimmäiseksi professoriksi. (ruokatieto.fi) Ravitsemustieteeksi oppiaineen nimi muuttui vuonna 1973. Roineen jälkeen ravitsemustieteen professoriksi nimitettiin Antti Ahlström ja hänen jälkeensä Mutanen.

O'Keefe and co (2008) ovat tukimuksessa kuvanneet, kuinka ruoka aiheuttaa aterian jälkeen kehossa hiljaisen tulehduksen. Tämä matala-asteinen tulehdus on monien kroonisten sairauksien ja kipujen taustalla. Pronutrionisti Reijo Laatikainen kirjoittaa samasta aiheesta omassa blogissaan. Tulehdustilassa aktivoituu bradykiniini niminen proteiini eli aminohappo. Voimakkaat antioksidantit, kuten antosyanit (violetit ja siniset marjat esim. mustikka) ja polyfenolit (kahvi, tee, marjat, oliiviöljy, jne) vähentävät tätä tulehdusta. Suositaan siis kotimaisia marjoja! Myös stressi lisää tulehdusta, joka sekoittaa suoliston norrmaalia flooraa aiheuttaen mm. vuotavan suolen oireyhtymää. Suoliston hyvä kunto on kivun hoidossa todella keskeistä. Hyvien maitohappobakteerien jatkuvaa käyttöä voi suositella!
Vihermehut.fi/kuva:Sari Mattsson

Ruoan valmistustapa voi ylläpitää hiljaista tulehdusta. Monityydyttymätön rasva (esim. auringonkukkaöljy) ei kestä paistamista. Rasva muuttuu kehon tulehdusta aktivoivaksi. Valmistuksessa kannattaa suosia voita ja oliiviöljyä sekä mietoja ruoanvalmistus lämpötiloja. Gluteiinittomat kuidut hillitsevät tulehdusta, samoin kuin omega 3- ja 6:n oikea tasapaino. Kolmosta tulee saada enemmän kuin kuutta. Kipupotilas voi hyötyä kuidun lisäämisestä ruokavalioon ja lisäravinteista, kuten D-vitamiini, C-vitamiini, E-vitamiini. Neuropatiassa voi olla hyvä ottaa lisää B-vitamineja ja magnesiumia lihaskireyksiin. Sinkki on tärkeää kipuun ja immuunipuolustukseen. Emäsvoittoinen ruokavalio (vihreä ravinto, kurkku, idut, marjat) on kivun ja tulehduksen kannalta suositeltavampaa kuin happoa tuottava (liha, maito, viljatuotteet). Muistetaan kuitenkin kohtuus kaikessa ja ns. kultainen keskitie. Itse aloitin (taas) vihermehustamisen Tara Langen innoittamana. Lasillinen mehua päivässä on hyvä alku kohti muutosta!

Heittelehtivä verensokeri aiheuttaa monelle migreenistä kärsivälle oireita. Huomio kannattaa siis kiinnittää säännöllisen ateriointiin ja välttää mm. tanniineja, endotoksiineja (= bakteerien sisällä syntyviä myrkkyjä), natriumglutamattia ja aspartaamia. Suositeltavia ruoka-aineita ovat mm. hedelmät ja pähkinät ja anti-inflamatorinen ruokavalio. Ravinnolla voidaan siis vaikuttaa kivun hoitoon yllättävän paljon!




No comments:

Post a comment