Saturday 25 February 2012

Kipu vie iäkkään tasapainon

"Hei, onko sulla korkokengät, kun kävelet noin vaikeasti?" huusi kollegani kadun toiselta puolelta minun ylittäessäni suojatietä vaappuen eteenpäin kuin pingviini. "Ei, kun pelkään liukastumista!" huikkasin iloisesti takaisin. "Tää on niitä talven kirouksia!" Liukkaalla on hyvä olla varovainen. Kaatumiset ja niiden aiheuttamat vammat työllistävät ensiapuasemia kovasti näin talvella, mutta myös muulloinkin. Varsinkin ikäihmiset kaatuilevat myös sisätiloissa ja onnettomuudet johtavat sairaalahoitoon.

Postin tuoma KELA-lehti 1/2012 otsikoi pienessä artikkelissa : " Kipu vie iäkkään tasapainon." Tässä viitattiin TtM Katri Lihavaisen tekemään gerontologian ja kansanterveyden väitöskirjaan, joka esitettiin Jyväskylän yliopistoissa helmikuun alussa 2012. Lihavaisen mukaan tuki- ja liikuntaelimistön kivut ovat yhteydessä liikkumiskyvyn ja tasapainon hallinnan ongelmiin. Väitöstilaisuuden vastaväittelijänä toiminut professori Pekka Mäntyselkä toi jo vuonna 1998 omassa väitöskirjassaan : Kipupotilas terveyskeskuksessa, esille sen, että potilaat hakeutuvat useimmiten kivun takia lääkärin vastaanotolle ja näistä kipuongelmista suurin osa aiheutuu tuki-ja liikuntaelinsairauksista. Kipu on yleensä hallitseva oire TULES-vaivoissa.

Kivun oikea-aikainen tunnistaminen terveydenhuollossa ja kohdennettu kuntoutus kannattavat, sillä kipu on merkittävä riskitekijä. Liikkumiskyvyn ja tasapainon hallinnan vaikeudet lisäävät kaatumista ja ennakoivat vakavamman toiminnanvajavuuden kehittymistä.


- Kipu on merkittävä riskitekijä, jonka oikea-aikainen tunnistaminen ja sopivien hoitokeinojen löytyminen on tärkeää iäkkään henkilön liikkumiskyvyn säilymiseksi, Lihavainen toteaa.
Kipusairaanhoitajana toivon, että kipuongelmaan tartuttaisiin nykyistä nopeammin ja tehokkaammin. Kipua voidaan hoitaa ja sitä tulee hoitaa! Hoitamaton kipu lisää kärsimystä ja heikentää elämänlaatua sekä nuorilla että iäkkäillä. Lääkkeellinen eli farmakologinen kivunhoito on Suomessa kehittynyt huimasti, tarjolla on paljon sekä käsikauppalääkkeitä että reseptilääkkeitä. Varsinkin ikääntyvillä lääkkeet kuitenkin saattavat olla se ns.huonompi hoitovaihtoehto sivuvaikutusten ja lääkkeiden yhteisvaikutusten takia.

Kipusairaanhoitajan vastaanotolla kartoitetaan kivun luonne, voimakkuus, syyt, vaikutus elämänlaatuun ja punnitaan mahdollisia hoitovaihtoehtoja. Kipusairaanhoitajalla on käytössään myös lääkkeettömiä hoitotyön kivun lievitys keinoja, jotka kuuluvat lääketieteellisen hoidon piiriin. Toivon, että kipusairaanhoitajaa voitaisiin jatkossa konsultoida ja hyödyntää potilaiden moniammatillisessa hoitoketjussa entistä enemmän.



No comments:

Post a Comment